Kurssi
Etenemme teemoittain:
1. Miten ihminen oppii, 2. Miten ihmistä pitäisi opettaa, 3. Oppiminen on vuorovaikutusta, 4. Oppimisympäristöt ja 5. Oppimisen (kehittävä) arviointi.
Pedagogisen kurssin opetussuunnitelma:
- Pedagoginen kurssi antaa hyviä valmiuksia opettajan ammattia suunnittelevalle tai muista kasvatustieteellisistä opinnoista kiinnostuneille lukiolaisille. Kurssin tiedoista on hyötyä myös johtamistehtävissä.
- Kurssin tavoitteena on lähentää lukiota ja yliopistomaailmaa toisiinsa. Tämä tapahtuu käyttämällä soveltuvin osin yliopistotason oppimateriaaleja (kasvatustieteellisten tiedekuntien pääsykoekirjoja) ja harjoittelemalla tutkivaa työtapaa.
- Kurssin kummit tuovat myös tuulahduksen tieteen maailmasta. Mahdollisuuksien mukaan pyritään lisäksi yhteistyöhön yritysten kanssa, jolloin akateemisen koulutuksen ja työelämäsovellusten yhteydet avautuvat kurssilaisille.
- Pedagogisen kurssin aikana opiskelija tutustuu keskeisiin oppimisteorioihin, koulutussuunnittelun perusteisiin sekä opetus-, ohjaus- ja oppimisprosessien vaiheiden hahmottamiseen.
- Kurssilla tehdään harjoitustyö, joka auttaa ymmärtämään oppimisen psykologisia ja sosioemotionaalisia puolia. Harjoitustyönä toteutetaan erilaisia didaktisia ratkaisuja kokeilevat lukiokurssit: mediapsykologia ja ruotsin kirjoittamiskurssi. Suositeltavaa on, että opiskelija osallistuu myös vähintään toiselle harjoitustyönä syntyneelle kurssille.
- Kurssin harjoitustyö valmistuu opiskelijaryhmän ja aineenopettajien yhteistyönä. Harjoitustyössä sovelletaan yhteisöllisen ja tutkivan oppimisen menetelmiä sekä tieto- ja viestintätekniikkaa. Myös tuloksia seuraataan.
- Kurssi pidetään syksyllä 06 ensimmäisen ja toisen lukiojakson aikana sulautuvan opetuksen metodein (=blended learning eli bLearning… mitä se on, selviää kurssin kuluessa). Kurssin harjoitustyönä syntyneet kurssit toteutetaan lukioiden kakkosjaksolla.

- Mahdollisimman suuri osa kurssin aikana syntynyttä aineistoa julkaistaan avoimesti verkossa.
- Kurssin taustalla ovat Etelä-Suomen lääninhallituksen ja Euroopan sosiaalirahaston osittain tukeman hanke, Opetushallituksen tuki sekä Kotkan ja Haminan sivistystoimet. Kurssi toteutetaan yhteistyön ja innovaation voimin niin, että taloudellisena panoksena on ainoastaan kurssin vetäjän palkka. Oppiminen voi olla 3H: Halpaa, Hauskaa ja Hyödyllistä!
Lisätietoja: Anne Rongas anne.rongas[a]luukku.com.


