Pedagoginen kurssi

4 February, 2007

Viimeinen teema: arviointia ja kiitoksia

Filed under: Kurssi, Pohdiskelu, Teemat — op5peda @ 23:54

Kurssin viimeinen teema eli Arviointi on käsitelty. Omasta työtilanteestani johtuen hieman liian loivalla aikataululla (tämän tutkimusretken toteutin omalla ajallani, projektityö vei ydinkohteensa vuoksi moniin pikkukiireisiin). Kurssilaiset pysyivät kyydissä loppuun asti. Positiivinen suhtautuminen ja kiinnostus toisenlaiseen opiskelumuotoon jäi loppukommenteista päällimmäiseksi.

Kokeilun tuloksena opettajille tiivistäisin seuraavia – monissa tutkimuksissakin todettuja viisauksia:

  • kokonaan virtuaalisella kurssilla kurssin rakenteen tulee olla selkeä (askeleet, vaiheet, 1,2,3,4… ei liian montaa vaihetta toisaalta, sillä työmäärään pitää laskea myös lukeminen)
  • alkuohjaus olisi hyvä saada kasvokkain, esimerkiksi niin, että opettaja käy itse koululla tai niin, että koululla on tuutoroiva opettaja ja mahdollisesti liveyhteys samalla kurssin opettajaan; työvälineiden haltuunotto on ehdottomasti varmistettava heti alussa ja työvälineistä on oltava saatavilla riittävästi ohjeita
  • kurssilaisten pääsy virtuaaliaineistoihin on varmistettava: onko kaikilla saatavilla laajakaista videoihin ja äänitiedostojen kuunteluun; osaavatko kaikki avata käytettävät tiedostot; aiheutuuko palomuureista ongelmia
  • tuottamista ja palautetta tasaisesti koko opiskelun ajan; vuorovaikutus on erittäin tärkeää, se voi kuitenkin toteutua hyvin monella tavalla
  • tällä kurssilla kummit toivat hienosti lisävalaistusta ja avarrusta teemojen käsittelyyn; asiantuntijoita kannattaa pyytää vierailulle virtuaalisille kursseille, helppo toteuttaa ja tuo mukavaa vaihtelua
  • kannattaa kokeilla rohkeasti, kannattaa uskaltaa myös erehtyä, eihän luokassakaan kukaan ole kaiken aikaa täydellinen, verkkoon toki jää jälkiä, mutta ei niitä juuri kukaan jaksa etsiä ja ihmetellä
  • rss-uutissyöte todella toimii opettajan tietokuorman vähentäjänä, todella kätevää, kun opiskelijoiden tuotokset tulevat suoraan omalle koneelle (peda.netissä myös suljetun blogin syöte tulee, pitää tutkia, tuleeko muista systeemeistä)
  • parasta olisi, jos kaikki opiskelijatuotokset olisivat koko ryhmälle avoimia; voisi kokeilla myös kaikille yhteisellä salasanalla avattavaa kokoojablogia, johon kaikki tuotokset ohjattaisiin syötteellä; minusta on korrektia antaa opiskelijoitten itse määritellä suhde avoimeen verkkoon, salasana luo tiettyä turvallisuutta, mutta avoimuudella on etunsa
  • tässä käytetyt välineet ovat nopeampia käyttää kuin perinteiset oppimisympäristöt, myös visuaalista ilmettä saa paljon joustavammin säädeltyä: nopeus vaikuttaa työskentelyyn erityisen paljon, visuaalisuus auttaa hahmottamaan, tukee muistia ja tekee virtuaalisista tiloista miellyttäviä
  • opiskelijoiden tuotoksia on aina yhtä ilo lukea, yhteensä syntyi niin laaja katsaus pedagogiseen taitoon, että sen turvin voisin ainakin itse hyvin suunnistaa tuleviin opettajavuosiin ajatuksella: tuon kaiken kun muistaisi ja omaan toimintaansa siirtäisi, niin hyvin menisi

4 December, 2006

Oppimisympäristöt pohdinnan kohteena

Filed under: Kurssi — op5peda @ 15:45

Onko koulu hyvä oppimisympäristö? Millä tavalla? Mitä ongelmia koulumaailman ja muun maailman suhteisiin voi liittyä? Miksi oppimista ajateltaessa mietitään oppimisympäristöä? Näitä asioita ei välttämättä kovin helposti tule mietittyä, kun tarkastellaan oppimista. Nyt näitä kuitenkin mietitään tällä kurssilla todin aikaa. Ja pohdintatehtävänä on vieläpä aika radikaali temppu, nimittäin ajatuksissa pitäisi hävittää koulut Suomesta ja pohtia, miten tarvittava oppiminen järjestettäisiin ilman kouluja. Kysehän ei ole mistään uudesta ajatuskokeilusta. Jos asia kiinnostaa, tutustu Teemu Leinosen hyvään katsaukseen. Hän pohtii avoimia verkkoympäristöjä oppimisen näkökulmasta. Mihin joutuisimme ilman kouluja? Kummit, kommentoikaa vaikka tämän viestin jatkeeksi!! Herkullinen aihe.

20 November, 2006

Varastot eivät opi – vuorovaikutusteema pohdinnassa

Filed under: Teemat — op5peda @ 2:18

Kurssin kummit esittivät hyviä huomioita teemasta 3: Vuorovaikutuksen rooli oppimisessa ja opettamisessa. Kooste kummikommenteista löytyy wikistä. Teema on nyt pohdinnan alla. Pieni audioluentokin aiheesta löytyy: audioluento. Siinä selostan Jyri Mannisen kahden teesin kautta tekemää erottelua. Usein edelleen oppimistoimintaa ohjaa ajatus “Oppiminen on tiedon saamista”. Sopii miettiä, mitä kaikkia eroja syntyy, jos johtotähtenä onkin ajatus “Oppiminen on vuorovaikutusta”. Tämä viesti löltyy myös oppimateriaaliin linkitetystä Teemu Arinan esityksestä.

Audioluentojen tekeminen kiinnosti kummeja. Helposti homma käy näin: Asenna koneellesi ilmainen Audacity ja siihen liitännäisenä MP3 enkooderi (sivuilla on hyvät ja selkeät ohjeet). Olen säätänyt äänityksen 16000 Hz ja 32-bit. Minulla on tavallinen halpa headset, jolla äänitän. Leikkaaminen on hyvin näppärää Audacityllä. Ja efekteistä saa esim. alku- ja loppuhäivytykset. Tallenna äänite MP3-muotoon. Sellaisena ääni toimii tietokoneen kuunteluohjelmilla. Sitä vastoin podcasteja ja esim. tämän Edublogsin uutta versiota varten MP3 pitää vielä konvergoida 44,1 kHz ja tämä onnistuu esim. dBpowerAMP Music Converter-ohjelmalla.

31 October, 2006

Arvotietoa kummeilta

Filed under: Kurssi — op5peda @ 2:07

Nyt, kun opiskelijat kirjoittavat teeman 2 ajatuksista omia portfoliomerkintöjään, kuullaan kummeja. Monilla on ajatuksia ja kokemuksia vuorovaikutuksesta oppimistilanteissa. Kummit kirjoittavat aiheesta kurssilaisille oman näkemyksensä.

Teeman 2 puheenvuoroista koostui erittäin monipuolinen katsaus hyvään opettamiseen. Tein jokaiseen esille nousseeseen ydinkohtaan vielä äänitteenä selostuksen. Tämä puuha vaatii hieman työtä ja opettelua itseltänikin. Pitää editoida äänitettä. Power Point löytyy jo verkosta, mutta torstaina minulla on hyvää aikaa laittaa koostesivu kuntoon. Olen sitä mieltä, että lisää ääntä (ja kuvia, videoita) verkkoon. Siksi tuntuu mielekkäältä näin opettajan hieman ponnistella.

10 October, 2006

Teema 2: Opettaminen

Filed under: Kurssi — op5peda @ 11:11

Portfoliotyöskentely on lähtenyt mukavasti liikkeelle. Oppimista on pohdittu monesta suunnasta ja vielä pohditaan. Ja siitä sulavasti jatketaan teema 2:n myötä opettamiseen. Aloitamme teeman käsittelyn verkkokeskustelulla, jonka kimmokkeena ovat ensimmäisen teeman portfolioista esille nostetut aiheet. Keskusteluun osallistuvat sekä opiskelijat että kummit. Pohdiskelemme asiaa lukion ruotsin kirjoittamisen opettamisen näkökulmasta. Miten sitä ruotsin kirjoittamista oikein pitäisi opettaa, että… >> keskustelusivulle (lue ensin virikkeet, niiden alla keskustelupalikka).

1 October, 2006

Koitostauko alkaa loppua – kurkataan kummeja!

Filed under: Kurssi, Tehtävä — op5peda @ 21:48

Nyt alkavat ryhmämme yo- ja koeviikon koitokset olla takana ja jatkamme jälleen opiskelua tällä kurssilla. Pienen taukomme aikana kummitädit ovatkin laittaneet hyviä eväitä, joita mutustelemalla sopii jatkaa oppimisen ihmetteleminen.

Ensinnäkin kannattaa ajatuksella lukea Irmelin kommentti edelliseen juttuun tässä blogissa. Hän esitti kaksi hyvää kysymystä, joistä ensimmäisen avulla käsittelemme oppiminen-opettaminen -teemoihin (1 ja 2) liittyen mm. metakognitiivisia taitoja. Koulua voisi ajatella virraksi, jossa on helppo ajelehtia mukana. Oppiminen ja kasvaminen vaativat kuitenkin välillä sitä, että nousemme rantakivelle ja kysymme: haluanko tosiaan tuohon suuntaan. Irmeli kysyi:
- Luoko yo-tutkinto lukioon omanlaisensa oppimisnäkemyksen, jossa “tärkeä” ja “oikea” oppiminen määrittyvät jotenkin eri tavalla kuin muualla?

Toinen Irmelin kysymys tulee esille, kun käsittelemme teemaa 4. Samalla myös reflektoimme tätä, mitä teemme eli jälleen otamme otteen omaan opiskeluun. Sana reflektoida tulee myös tutuksi. Kyse on siitä, että omaa toimintaa ja siihen johtaneita vaiheita tarkastellaan eri näkökulmista. Yritämme havaita, mitä olemme oppineet ja mitä ehkä voisimme vielä oppia ja kuinka koko systeemiä voisi kehittää. Ja tähän johdattava Irmelin kysymys oli:
- Millaista on opiskella blogi-wiki-ympäristössä?

Näiden asioiden pohdiskelussa meitä auttaa myös kummi-Raija, joka on siirtynyt lukiosta yliopisto-opiskeluun ja ohessa pitää vielä toista jalkaa ammattikorkeakoulussa. Raija on myös oivallisella tavalla pakannut evästä kurssillemme blogikääreisiin. Tämäkin kannattaa lukea ajatuksella: Siis siirry Raijan blogiin. Yliopisto-opiskelussa ei ole niin vahvaa uomaa ja vetävää virtaa, kuin lukiossa. Uimataito on tarpeeseen. Ja parasta, jos osaa kyhätä lautan, jonka avulla voi pujotella sujuvasti eteenpäin. Ja vähitellen alkaa opetella veneen laatimista, sillä lautalla varpaat kastuvat ja ohjaaminenkin on vähän sitä sun tätä. Raija kuvailee ensimmäistä luennointikokemustaan, jota varmaan voisi verrata joen ylittämiseen lautalla. Hyvin meni, mutta varmasti halu kasvaa ohjailla vielä taitavammin oppimisen ja opettamisen kulkua.

Kiitokset kummeille, näillä eväillä jatkamme. Ryhmän opiskelijoilla on tehtävänä itse miettiä ja kirjoittaa blogiinsa omia löytöjä ja oivalluksia aiheesta: Miten ihminen oppii? (Teema 1)

17 September, 2006

Pedakurssi teemoittain eteenpäin

Filed under: Kurssi — op5peda @ 13:46

Pedagogisen kurssin alkulämmittelyvaihe on nyt käyty. Olemme päässeet sopimukseen toiminnan säännöistä ja etenemisestä: Jokainen tekee oman portfolion kurssin aikana. Portfolio toteutetaan blogilla ja se ainakin vielä useimmilla salasanalla suljettu (ks. malliblogi). Jokainen voi halutessaan avata blogin kaikille (tätä suositellaan), mutta ymmärretään myös, että yksityinen blogi on tässä vaiheessa turvallisen tuntuinen. Opettaja seuraa ja kommentoi portfoliotyön etenemistä (katso kuinka vähällä vaivalla). Wikisivuilla toteutetaan yhteistä ajatuksen kehittelyä (asiaa harjoiteltiin ensimmäisen wikikeskustelun avulla).

Etenemme teemoittain: 1. Miten ihminen oppii, 2. Miten ihmistä pitäisi opettaa, 3. Oppiminen on vuorovaikutusta, 4. Oppimisympäristöt ja 5. Oppimisen (kehittävä) arviointi (ks. oppimateriaaliwiki > navigoinnissa teemat). Aloitusjaksolla on jo pohjustettu ensimmäistä teemaa. Jokainen kummi voi osallistua itselleen läheisimmän teeman työstämiseen. Markon kanssa on jo sovittu teeman 3 yhteistyö. Teeman 2 kohdalla työstämme toista harjoitustamme eli ruotsin kirjoituskurssia: miten ihmistä pitäisi opettaa, että hän oppisi kirjoittamaan ruotsiksi monenlaisia tekstejä. Tämän teeman opettajana on rinnallani Erja aikuislukiosta.

3 September, 2006

Kurssin kummit ovat kyydissä

Filed under: Uncategorized — op5peda @ 23:25

Kummit seurailevat kiinnostuksella kurssimme etenemistä. Marko-kummi esitti kurssilaisille pari kysymystä omalta alaltaan. Hän suunnittelee työkseen koulutusta opettajille ja viime aikoina erityisesti tieto- ja viestintätekniikan koulutusta. Kurssilaiset pääsevät vastaamaan Markolle verkkolomakkeella. Lomake on tehty Peda.netin hyvin yksinkertaisella modulilla, jonka kätevä puoli on, että lomake on nopeasti tehty, vastaus menee suoraan haluttuun sähköpostiosoitteeseen ja lomakkeen täyttäminen on helppoa. Lomakkeeseen saa myös rasti-ruutuun-kysymyksiä. Jos joku muu kummeista haluaa esittää kysymyksiä pedagogiikan alueelta opiskelijaryhmällemme, siitä vaan!

KimmoKum-kummi lähetti kommentin alla olevaan blogijuttuun. Huomaa, että näihin juttuihin voi kirjoittaa kommentteja ja kommentteja voi kommentoida. Lue, mitä KimmoKum kirjoitti. (Kurssilla on kaksi Kimmo-kummia, siitä tuo Kum.)

Ensimmäisellä tapaamisella sivusimme lyhyesti sitä, miten ihmiset kokevat aluksi verkkotilat sekavina ja vähän eksyvät. Ilmiö on sama, kuin vieraassa kaupungissa, vieraassa koulussa, ulkomailla. Sitä aika paljon on opiskelun ja opettamisen siirtyminen verkkoon. Tarvitaan uusia kognitiivisia taitoja. Kirjoitin tästä hieman psykologisia huomioita kurssin wikiin. Wikissä on ekstrasivu, jolla selitän sellaisia psykologian ilmiöitä, joita kurssilla tulee esille, mutta jotka eivät kuulu kurssin varsinaiseen sisältöön. Psykologisia viittauksia on siis vapaaehtoista lisätietoa. Suosittelen ainakin vilkaisemaan sivua, aina kun sinne ilmestyy uutta. Uudet päivitykset näet tämän sivun wikilaatikosta (ks. sivun oikeaa alalaitaa).

30 August, 2006

Ensimmäinen lähitapaaminen: hyvällä asenteella

Filed under: Uncategorized — op5peda @ 14:01

Aamutuimaan tänään keskiviikkona viritettiin Haminan lukion viihtyisässä atk-luokassa koneita näyttämään pedagogisen kurssin virtuaalisia tiloja. Jos osoitteet eivät ole muistissa, niin aika nopea reitti on googlettaa anne rongas > kotisivut heti ykkösenä > kohdasta Meneillään juuri nyt > lukio: pedagoginen kurssi Hamina.

Ryhmän opiskelijavahvuus on 7 ja kaikki olivat paikalla. Mukana oli myös tulevan mediapsykologian kurssilainen ja pari muuta koulun aikuista. Esittelyosuus eteni aika lailla perinteiseen opettajajohtoiseen tyyliin. Seuraavalla kerralla pääsemme harjoitusten ja aktiivisemman yhteistyön kimppuun. Päätimme, että aluksi lähiohjausta on enemmän ja työskentely tapahtuu pääasiassa koululla, kurssin loppupuolella siirrytään entistä enemmän verkkotyöskentelyyn.

Näin alussa verkkokurssilla on hyvä kuvitella, että menemme uuteen kouluun ja tutustumme luokkiin. Oikeassakin rakennuksessa ensimmäiset päivät ovat hiukan hapuilua, missä se nyt olikaan, mistä sinne pääsi, milloin piti olla siellä. Ensimmäinen osa verkkokurssia on tutustuminen ympäristöön, välineisiin ja aineistoihin.
Kaikilla oli hieno asenne: innostusta, kiinnostusta ja uskoa siihen, että kyllä tämä tästä.

Palautteista poimittua: …olen kiinnostunut erilaisista opiskelumenetelmistä… uutta asiaa tuli paljon, mutta ehkä kaiken lopulta oppii, eikä kovin vaikealta vaikuta… on hauskaa oppia uudenlaisia asioita, kuten blogin ja wikin käyttöä…on myös kiva, että kurssissa on paljon ryhmässä työskentelyä…on mukava lähteä seuraamaan, mitä tapahtuu jatkossa…on tietenkin vielä hiukan sekavaa, millaisia nämä harjoitukset ym. ovat, mutta eiköhän se selviä… eikä tekninen osuus tunnu enää yhtä hämärältä kuin ennen tapaamista.

21 August, 2006

Kurssi starttaa keskiviikkoaamuna 30.8.

Filed under: Kurssi — op5peda @ 23:05

...sano kettu, kun...Nyt on pian kurssimme liikkeellä. Starttaamme Haminan lukiossa keskiviikkoaamuna atk-luokassa klo 8 aikaan. Ensin tutustumme kurssiin ja niihin välineisiin, joita kurssilla käytetään. Tarkistamme, että kaikki löytävät sivuille ja sivut aukeavat. Ensimmäisen tapaamisen aikana sovimme myös kurssin yleisistä puitteista. En ole suunnitellut kaikkea etukäteen vaan opiskelijoilla on paljonkin mahdollisuuksia vaikuttaa kurssin kulkuun. Kurssikalenterikin tarkentuu vasta ensimmäisen tapaamisen jälkeen.

Jos olet jossakin roolissa tällä kurssilla (opiskelija, opettaja tai kummi), etkä ole vielä esitellyt itseäsi, käy laittamassa esittelysivulle muutama sana itsestäsi. Et pääse itse editoimaan esittelyä, joten jos hupsahtaa vahingossa jotain väärin, laita minulle viestiä.

Sitten vain kurssin tapaamista odotellen… tästä ei ole tulossa pihlajanmarjo-hapanta, mutta värikästä kyllä.

Next Page »

Powered by WordPress. Hosted by Edublogs.